Helsinki, 20. maaliskuuta 2007
Arvoisa asiakkaamme,
E. Öhman J:or Fondkommission AB, Suomen sivuliike on toiminut Suomen pääomamarkkinoilla reilut kaksi vuotta, jonka aikana olemme saavuttaneet vakiintuneen aseman suomalaisten ja ruotsalaisten arvopapereiden osake- ja johdannaisvälittäjänä instituutioiden sekä varakkaiden yksityishenkilöiden keskuudessa.
Olemme päättäneet yhtiöittää sivuliikkeen toiminnan ja jatkaa liiketoimintaa suomalaisen osakeyhtiön kautta, jolle olemme hakeneet sijoituspalveluyrityksen toimilupaa Rahoitustarkastukselta. Odotamme saavamme toimiluvan kevään 2007 aikana, jonka jälkeen liiketoimintamme valvonta siirtyy Ruotsista Suomen Rahoitustarkastukselle. Pyrimme aloittamaan yhtiön toiminnan mahdollisimman pian toimiluvan myöntämisen jälkeen. Teitä palvelee edelleen sama henkilökunta vanhoin yhteystiedoin.
Uusi yhtiö on osa Öhman-konsernia, emoyhtiö E. Öhman J:or AB:n tytäryhtiö. Lisäksi jatkamme välitystoimintaa E. Öhman J:or Fondkommission AB:n OMX -pörssijäsenyyden alla.
Samanaikaisesti, kun siirrämme toiminnan uudelle yhtiölle, tehostamme prosesseja ottamalla käyttöön uuden backoffice –järjestelmän, jonka avulla pystymme panostamaan parempaan asiakaspalveluun, kuten esimerkiksi raportoinnin parantumiseen.
Yhtiöittäminen tulee vaikuttamaan asiakkuuteenne niin, että tulemme luvallanne siirtämään sopimussuhteenne sivuliikkeestä uuteen yhtiöön. Ilmoitamme tästä ja kaupanselvitykseen liittyvistä muutoksista erikseen kirjeellä.
Vastaamme mielellämme etukäteen mahdollisiin yhtiöittämiseen liittyviin kysymyksiinne. Yhteyttä voitte ottaa asiakasvastuulliseen meklariinne tai hallintojohtaja Arja Väyryseen puhelimitse 09–8866 6029 tai sähköpostitse arja.vayrynen@ohmangroup.fi.
Tämä kirje ei aiheuta toimenpiteitä.
Hyvää alkanutta kevättä toivottaen,
E. Öhman J:or Fondkommission AB, Suomen sivuliike
Timo Mäkelä
maajohtaja