Historia

Pankkiiriliike E. Öhman J:or perustettiin vuonna 1906, perustajanaan Emric Öhman (1863-1934). Emric oli tähän aikaan osakkaana  viljelysalan yrityksessä, mutta jätti nämä tehtävät siirtyessään pankki- ja rahoitusalalle. Vuonna 1911 Öhman pääsi Tukholman pörssin jäseneksi  ja silloin yritys aloitti myös osakekaupan.

 

1920-luvulla Öhman vietti hiljaiseloa, mutta 1929 yritys ryhtyi jakelemaan markkinakirjettä asiakkailleen. Kommentit koostuivat konekirjoitetusta sivusta ja käsittelivät suurissa määrin samoja aihepiirejä kuin tämän päivän vastaavat tiedotteet.

 

Kun Emric Öhman kuoli 1934 otti Max Dinkelspiel, joka oli 1930-luvun alusta asti työskennellyt yhtiössä, paikkansa yrityksen johdossa. Hän muutti Pankkiiriliike E.Öhman J:orin osakeyhtiöksi vuonna 1936 ja otti samalla toimitusjohtajan tittelin. Tämä asema pysyi hänellä aina vuoteen 1969 asti, jolloin hän siirtyi johtokunnan puheenjohtajana. Puheenjohtajana hän toimi vuoteen 1980 asti.

 

Max Dinkelspielin pojat, Ulf ja Claes Dinkelspiel, alkoivat työskennellä yrityksessä 1950- ja 1960-luvulla. Ulf siirtyi kuitenkin pian diplomaatti-uran ja ulkoministeriön puolelle, Claesin ottaessa toimitusjohtajan paikan Max Dinkelspielin seuraajana vuodesta 1969. Vuodesta 2000 lähtien Claesin poika, Tom Dinkelspiel, on ollut E.Öhman J:or Fondkommission AB:n toimitusjohtaja.

 

Opiskeluvuosinaan Kauppakorkeakoulussa ja Inseadissa Claes Dinkelspiel innostui tutkimaan ja mittaamaan yritysten voittoja ja kehitystä. Tällöin hän loi perustan sille tiedotteelle, joka nykyään tunnetaan nimellä Öhmans Börsguide. Ensimmäinen painos tehtiin vuonna 1966. Kun Öhman Investointipankki perustettiin vuonna 1969, alkoi myös sijoitus- ja analyysitoiminta perusteellisesti.

 

Öhman Fondkommissionin alaisuuteen on perustettu useita osastoja ja toimintoja sitten vuoden 1985.

 


Tulostettava versio
TAPAHTUMIA TÄNÄÄN
Suomi


Kansainvälinen

Other
Millicom: CMD in Tanzania
Fed: Beige Book